Uutiset 2012 - News 2012 20152014201320122011



12.12.2012  VOITTAJA & HELSINKI WINNER 2012 -näyttelyt


C.I.E. SE CH(u) EE CH FIW-01-02-05 EEW-02 NORDW-03 SEW-04 WVW-08 HeVW-12 FIVW-12 Hingstbackes Red-Cajo
Kuva oikealla: Saija Lampinen, kiitos! :) Kuva vasemmalla: super ystävällinen sielu ja taitava kuvaaja, jonka nimi jäi arvoitukseksi.


12 vuotta sitten Cajo kävi ekaa kertaa messarissa voittaen junnuluokan KP:lla. Vuotta myöhemmin se yllätti todennäköisesti kaikki, eikä vähiten omistajansa, voittamalla ensimmäisen Suomen Voittaja -titteleistään: V-01. Myöhemmin se teki saman vielä kahdesti, V-02 ja V-05, ollen siten historian toinen tolleri, joka moisen tempun oli tehnyt. Mutta juuri tuossa joulukuisessa näyttelyssä vuonna 2001 kaikki alkoi; juuri tuossa messarissa tuo pieni koira ensimmäisen kerran tajusi yhtäkkiä mielessään, että "Tämä on minun showni! Nämä kaikki ihmiset ja tuomari ovat täällä vain minua katsomassa!" - tai niin se ainakin itse silloin ja aina sen jälkeen ajatteli kehään astellessaan :) Eilen, päivälleen 11 vuotta myöhemmin, sama punainen koira vielä kerran liiteli messarin kehään ja voitti veteraaniurokset SA:lla saaden upean uransa päätökseksi vielä tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaetun VETERAANI VOITTAJA 2012 -tittelin. Sen uran yhdeksännen voittaja-tittelin. Viikonlopun aikana se otti myös sen toisen jaossa olleen tittelin: HELSINKI VETERAN WINNER 2012. Kultaakin kalliimpi rakas Cajo <3 Istuessani yksin hiljenevän kehän laidalla, rotukehän jo aikaa sitten loputtua, hiipivät kyyneleet salaa silmiin miettiessäni, kuinka paljon me messarissa yhdessä ollaan koettu - niin rotukehässä kuin ryhmäkehässäkin mm. yhden "niin läheltä sijoitusta liippasi" kanssa. Haikeat jäähyväiset messarille... tämä oli meidän viimeinen :'(

Joulukuiset messarit:
2000: JUK1 KP
2001: VSP, PU1, SERT, CACIB, V-01
2002: ROP, CACIB, V-02
2003: PU2, VA-CACIB
2004: PU2, VA-CACIB --> CACIB
2005: ROP, PU1, CACIB, V-05, ryhmäkehässä 7 parhaan joukossa
2006: PU2, VA-CACIB
2007: ROP-VET, PU4
2008: VET ERI2
2012: VSP-VET, HeVW-12
2012: VSP-VET, VV-12

"Erittäin hyvin säilynyt 13-vuotias uros! Miellyttävä pää. Oikeat mittasuhteet rungossa. Hyvin kulmautuneet raajat. Oikea-asentoinen häntä ja hyvälaatuinen turkki. Liikkuu ryhdikkäästi pitkällä askeleella. Erinomainen temperamentti. Ikä näkyy vain hieman liikkeiden kankeudessa." (Helsinki Winner 2012, Harri Lehkonen, FI)

"13 years. Excellent condition. Good type. Still good general constitution. Good movement. Correct proportions. Excellent coat. Excellent!" (Voittaja 2012, Pedro Sanches Delerue, Portugal)


  For 12 years ago Cajo visited Finnish Winner show, that is always arranged in December, for the first time and won junior class with HP. A year later he surprised probably everyone by winning his first Finnish Winner title: FIW-01. Later he even did the same thing again twice: FIW-02 and FIW-05, being the 2nd toller in history that had ever won the title three times! But in that special show in December 2001 it all began.. in exactly that special show that little dog suddenly started to think that "This is my show! All these people and the judge are here - just to see me!" or that's what he thought then and always after that when he entered the show ring :) Yesterday, exactly 11 years later, the same red dog stepped into the ring for just one more time and won veteran males with CQ and gained the title that was for the first time given this year: FINNISH VETERAN WINNER 2012. His 9th Winner title altogether. During the same weekend he also took the other veteran title with EXC1 CQ: HELSINKI VETERAN WINNER 2012. My most precious Cajo <3 When I, after the show, sat alone on the quiet ringside and thought about all those memories that we have gotten from that special show, it brought tears to my eyes... Wonderful, once in a lifetime memories in both the breed judging and in the group finals where we even got an "almost group placement". By then it was still very rare for a toller. Wistful goodbyes to the winner shows... this one was the last one for us together :'(

year by year
2000: JUN 1st HP
2001: BOS, BM1, CAC, CACIB, FIW-01
2002: BOB, CACIB, FIW-02
2003: BM2, Res.CACIB
2004: BM2, Res.CACIB --> CACIB
2005: BOB, BM1, CACIB, FIW-05, shortlisted among 7 best in FCI group 8
2006: BM2, Res. CACIB
2007: BOB-VET, BM4
2008: VET EXC2
2012: BOS-VET, HeVW-12
2012: BOS-VET, FIVW-12

"Very well-preserved 13 years old male! Pleasant head. Correct proportions. Well angulated. Correctly positioned tail and coat of nice quality. Moves with nice posture and with long steps. Excellent temperament. The age can only a little bit be seen in the movement's stiffness." (Helsinki Winner 2012, Harri Lehkonen, FI)

"13 years. Excellent condition. Good type. Still good general constitution. Good movement. Correct proportions. Excellent coat. Excellent!" (Finnish Winner 2012, Pedro Sanches Delerue, Portugal)


12.11.2012  Cajo EE MVA / Cajo Estonian Champion

Edellisestä päivityksestä unohtui vielä yksi asia. Taloudessa on nimittäin toinenkin uusi valio, hehheh :P Tällä kertaa se on Cajo, joka on jo toistamiseen valioitunut pistämättä tikkua ristiin ja vain nautiskellen kotisohvalla elämästä ;) Yli 10 vuotta sitten, vuonna 2002 Viron voittajasta ROPin kylkiäisinä saadulla sertillään herra C ei ole nykyään enää herra C, vaan Viron Muodollisestipätevä könsikäs (Viron muotovalio), joka siten vaatii alamaisiltaan ekstra-annoksen ruokaa ja sirkushuveja. Hyvä Cajo ;)

  I forgot one thing last time I updated... There's another new champion too in our household, haha :P This time it's Cajo who got already 2nd new champion title without really doing anything and having just enjoyed life laying on the couch at home ;) Over 10 years ago, year 2002 in Estonian winner show he won BOB and CAC and now in 2012 he received the champion title. Well done, Cajo ;)

Cajo 28.10.2012 :)

Cajo ja ruusuke

Cajo



7.11.2012  Pappakoira yllättää :') Cajo Turun KV-näyttelyn ROP & ROP-VET, Noutajien erikoisnäyttelyn PU2 ja ROP-VET! :)) Cajo BOB & BOB-VET at Turku INT Show, Retriever Specialty BM2 & BOB Vet! :))

Voi pappakoiraa, joka todella osasi yllättää jälleen omistajansa:) Sovitellessani Duckylle näyttelytalutinta ennen Eckerön reissua, pyöri Cajo herkkujen perässä keittiössä ja päätin parin vuoden tauon jälkeen pistää sillekin näyttelytaluttimen päälle ja vetäistä pienen kunniakierroksen olohuoneessa. Cajo oli niin innoissaan, että aloin miettiä, josko vanhan papan kuitenkin vielä ilmoittaisi johonkin näyttelyyn, vaikkei se neljään vuoteen missään ollut käynyt. Poseeraamisesta Cajo tosin ei kamalasti innostunut ja mietinkin, mitä koko esiintymisestä mahtaa tulla.

Vaan kun sitten astelimme kehään 20.10. Hyvinkäällä noutajien suuressa erikoisnäyttelyssä, Cajo vilkaisi ympärilleen ja sen pienessä päässä raksutti... Voi sitä riemua, kun se ymmärsi, missä nyt ollaan! Se oli aivan täpinöissään ja muisti kyllä heti, mitä nyt kuuluu tehdä; kieputtaa tuomari tassun ympärille :P Cajolla oli vaan niin kivaa ja se heilutti aivan onnessaan häntäänsä tättäröiden etutassuillaan paikoillaan. Tulin niin onnelliseksi, kun näin pappakoiran kovin kovin iloisena. Tuon elämäni koiran kanssa kehään pääsy vielä kerran oli suuren suuri haaveeni, ja olen niin kovin onnellinen, että pääsimme sen vielä tekemään :)

Noutajien erikoisnäyttelyssä Cajo lopulta sijoittui PU2:ksi, toiseksi parhaaksi urokseksi, 78 tollerin joukossa! Se oli myös ROP-VET kauniin ja voitokkaan Ellin ollessa VSP-Vet. Onnea Ninni! Olin melkoisen haavi auki sijoituksesta, sillä en ollut edes kuvitellut meidän enää minnekään pu-sijoille menevän :D Cajo ja samassa kehässä ollut Verneri olivat näyttelyn vanhimmat veteraanit, kumpikin 13-vuotiaita!
Esitin myös avoimessa luokassa ja PN-luokassa Caprin, joka lopulta nartut ja oli koko rodun VSP, huimasti onnea vielä Heli ja Riku ja kiitos luottamuksesta! :)

Seuraavana päivänä Turun KV-näyttelyssä oli 35 tolleria. Suureksi yllätyksekseni päivän päätteeksi Cajo valittiin koko rodun parhaaksi (ROP) ja ROP-veteraaniksi :O Rakas pappakoira <3 Cajolla oli jälleen hirmuisen hauskaa kehässä ja sen takia sinne todella mentiinkin. Olisittepa nähneet, kuinka se riemastui pomppelehtimaan kuin pupujussi, kun kehänlaidalta kuului kannustuksia :) Cajo pääsi vielä juoksemaan isoon kehään kahteen otteeseen kunniakierrokset. Enpä olisi villeimmissä unissanikaan voinut kuvitella tällaista viikonloppua. Seuraavana viikonloppuna vierailimme vielä Seinäjoen KV-näyttelyssä, jossa Cajo hienon arvostelun kera oli ROP-VET ja PU3. KIITOS kaikille onnitteluista, mutta erityisesti valtavan suuri kiitos kaikesta kannustuksesta kehän laidalla, sillä juuri ne asiat merkkaavat Cajolle eniten. Se, kun se saa tuntea olonsa erityiseksi ja olla huomion keskipisteenä. Tässä iässä eivät palkinnot tai voitot todellakaan enää ole se juttu, vaan se, että pidetään hauskaa ja nautitaan elämästä - ja joka ikisestä hetkestä Cajo varmasti nauttikin täysin siemauksin! Tuo pieni punainen otus vain rakastaa showta sydämensä pohjasta :) Cajo ei missään ole niin onnellisen näköinen, kuin mitä se on silloin, kun se saa juosta kehässä ja sille hurrataan ja aploodeerataan. En voi kylliksi kiittää ihania ihmisiä yleisössä. SUURI KIITOS teille, jotka kannustitte niin iloisesti ja teitte hetkistä meille ikimuistoisia! <3 Kiitos!

Cajon arvostelut:

"13 years old. I love his type, size and excellent movements. Amazing condition for such an old dog. A really beauty." /
Suomennettuna: "13-vuotias. Rakastan hänen tyyppiään, kokoaan ja erinomaisia liikkeitään. Uskomattoman hienossa kunnossa näin vanhaksi koiraksi. Todellinen kaunotar."
(PU2, ROP-VET Noutajien erikoisnäyttely SNJ 20.10.2012, Tuomari Torunn Sörbye, Norway)

"Veteran in the best condition. Has very nice teeth. Really good coat. Has a fantastic movement. Is really a sporting dog." /
Suomennettuna: "Mitä parhaimmassa kunnossa oleva veteraani. Todella hienot hampaat. Todella hyvä turkki. Fantastiset liikkeet. On aito käyttökoira."
(PU1, ROP, ROP-VET Turku KV 21.10.2012, Tuomari Peter Beyersdorf, Germany)

"Helt fantastisk. Underbar pojke med tanke på sin ålder. 13 år! Bra huvud. Vackert uttryck. Normala vinklar fram o bak. Välkroppad. Underbart temperament. Ngt stel i sitt bakbensschema (det får han vara), bra fram. Välvisad. "/
Suomennettuna: "Aivan fantastinen. Uskomattoman hieno poika ikänsä huomioiden. 13-vuotias! Hyvä pää. Kaunis ilme. Normaalit kulmaukset edessä ja takana. Hyvärunkoinen. Ihastuttava luonne. Hieman kankea takaliikkeiltään (sitä hän saa ollakin), hyvä etuliike. Hyvin esitetty."
(PU2, ROP-VET Seinäjoki KV 27.10.2012, Tuomari Lilian Jonsson, Sweden)



  When I was training Ducky before Eckerö INT show also Cajo was checking out what I was doing. So I decided to put the showleash on him after so many years and run a round in the livingroom. Cajo looked so happy and was thrilled that I started wondering if I should anyway enter him to one more show even though he hadn't been to any shows is 4 years.

So on the 20th October we stepped into the ring in the huge Retriever Specialty (78 tollers entered) in Hyvinkää. When Cajo took a look around him and realized where he now was - inside the show ring - he turned into a whole new dog! He most certainly knew what he should do: charm the judge :P Cajo was just so very happy and I was at least as happy to see my sweet old veteran like that. It was my very big wish to get into the showring one more time with the dog of my life and glad we could make it :)

In the end Cajo managed to still surprise me and probably everyone else too, as he, in the age of 13 years old, became 2nd Best Male out of all those 78 beautiful tollers! He was also BOB VET, congratulations to beautiful BOS vet Elli's owner Ninni! Cajo and another toller male, Verneri, were also the oldest veterans in the show, both 13 years old!

At retriever specialty I also handled Capri in the open class and Best bitch class and in the end she won bitches and became BOS :) Big congratulations Heli and Riku!

The next day there was a show near to where I live in Turku, just 10 minutes drive. In Turku INT show there were 35 tollers entered and to my biggest surprise Cajo was chosen as BEST OF BREED and BOB VET :O My beloved old man <3 Cajo had again super fun time and that was exactly the reason why I had entered him in those shows in the first place. He was jumping like a bunny when he heard the aplodes and those "Go Cajo!" In the end of the day he then got to run in two big final rings, BIS vet and Group best. I could never ever have even imagined that to happen. And in the next weekend at Seinäjoki INT Cajo became 3rd Best Male and BOB Vet too with a beautiful critique. MANY MANY THANKS to everyone for all the congratulations but most of all I want to thank you for all aplodes and encouring on the ringside because that is exactly the thing that counts for Cajo. The thing that he is the center of the attension and feels special. At this age it's really no more about the prizes or the wins, it is about enjoying life and having fun - and Cajo most certainly did enjoy every moment! That little red coated dog just loves shows from his heart :) He is never as happy as he is inside the ring, hearing people aploding for him and yelling. I can't thank you people enough. BIG THANKS for everyone who made our moments so special! Thank you!

Cajo's critiques:

"13 years old. I love his type, size and excellent movements. Amazing condition for such an old dog. A really beauty."
(BM2, BOB-VET at Retriever Specialty 20.10.2012, Judge Ms. Torunn Sörbye, Norway)

"Veteran in the best condition. Has very nice teeth. Really good coat. Has a fantastic movement. Is really a sporting dog."
(BM1, BOB, BOB-VET Turku INT 21.10.2012, Judge Mr. Peter Beyersdorf, Germany)

"Helt fantastisk. Underbar pojke med tanke på sin ålder. 13 år! Bra huvud. Vackert uttryck. Normala vinklar fram o bak. Välkroppad. Underbart temperament. Ngt stel i sitt bakbensschema (det får han vara), bra fram. Välvisad.
/ In English: "Absolutely fantastic. Wonderful boy considering his age. 13 years old! Good head. Beautiful expression. Normal angulations front and back. Nice body. Wonderful temperament. Somewhat stiff backmovement (he is allowed to be that), good frontmovement. Well handled."
(BM3, BOB-VET Seinäjoki INT 27.10.2012, Judge Ms. Lilian Jonsson, Sweden)

Valtava kiitos videon kuvaajalle ja kaikille kuvien ottajille! <3




Paras kuva ikinä <3 , kuva: Satu Markkula


Cajolla on kivaa :), kuva: Satu Markkula


Cajo Seinäjoella, kuva: Minna Skönroos


SNJ:n päänäyttelyn ROP-VET, PU2 Cajo (C.I.E. MultiCH MultiW Hingstbackes Red-Cajo) ja VSP-VET, PN3 Elli
Retriever Specialty 20.10.2012 BOB-VET, BM2 Cajo and BOS-VET,BB3 Elli (C.I.E. C.I.B. MultiCH MultiW Arcticfox's Diana), photo: Marika Berg.
Elli ja Cajo kohtasivat myös seuraavana päivänä Turussa:)


Caprin kanssa SNJ:n päänäyttelyssä :) / With Capri in the retriever specialty.
ROP Banietta's Flaming Style ja VSP Copperfox's Capricornus
Photo: Marika Berg

Turun KV-näyttelyn ROP/ROP-VET Cajo ja VSP Trixie (Hedera's Noisette Rose)
Turku INT show BOB/BOB-VET and BOS Trixie (Hedera's Noisette Rose), photo: Satu Markkula





11.10.2012  Rakas Cajo 13 vuotta! Cajo 13 years old!

Rakkain Cajo täytti jo 13 vuotta kuluneen viikon torstaina 11.10.2012 ♥ Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka kiitollinen olen siitä, että olemme saaneet näin monta yhteistä vuotta ja ennen kaikkea, että Cajo voi niin hyvin. Se on 13-vuotiaaksi tolleriksi tosi hyväkuntoinen, mikä usein saakin minut unohtamaan, että pappakoiralla alkaa tosiaan olla jo ikää, eikä sen kanssa voi noin vaan lähteä huitelemaan pitkiä lenkkejä. Cajo on tosin vieläkin käynyt välillä tunnin reipastahtisia kävelylenkkejä yhdessä Duckyn kanssa ja se kyllä pysyy hyvin Duckyn mukana lennokkailla liikkeillään. Se leikkii yhä leluilla, joskaan ei niin paljoa kuin nuorempana. Ajoittain se kuitenkin innostuu vinguttamaan leluja äitini yrittäessä katsoa tv-ohjelmia (Cajo kun suurimman osan ajasta asuu maaseudun rauhassa äitini luona). Se myös pomppelehtii välillä siihen malliin, että sitä miettii, onko se 3- vai 13-vuotias ;) No ei nyt ehkä ihan, mutta ikäisekseen ketterä koira se kyllä on. Reipas pappa:)

Cajon synttärikorttikuva on otettu kuukausi sitten, 10.9.2012. Kunnon hurmurina ja naistenmiehenä Cajo ei selvästikään tahdo juuri harmaantua, jotta voisi yhä flirttailla neitokaisten kanssa ;) Synttärilahjaksi herra C sai pienen vinkuvan pallon, joka olikin sen mielestä hirmuisen kiva - niin kauan, kunnes Ducky kävi nappaamassa sen pois... Toivottavasti saisimme vielä nauttia yhteisestä arvokkaasta ajasta.

  My sweetest dog Cajo became already 13 years old last thursday 2012-10-11 ♥ I can't describe how thankful I am to have gotten so many good years with him and how glad I am that Cajo is still feeling well. He is in excellent condition to be a 13-year-old toller and that makes me often forget how old he really is. He sometimes goes for 1 hour walks with Ducky and still can walk fast. He still plays with his toys, although less than when he was a youngster. He sometimes jumps like a young boy (or at least he seems to think that he is a young boy ;) and plays with squeaky toys during the best tv shows.

Cajo got a small squeaky ball as a birthday present and thought it was really cool - before Ducky went to steal it from him... I so much hope that we would still get to enjoy of the precious time together. The photo has been taken on September 10th 2012.





Cajon liikkeet hieman alle kuukausi sitten kuvattuna / Cajo's movements pictured one month ago



Cajo 16.9.2012



Cajo leikkii 22.9.2012 / Cajo playing 2012-09-22



2.10.2012  Duckysta FI MVA & VSP Eckerö KV:ssa! :) Ducky FI CH & BOS at Eckerö INT! :)

Salaa haaveilin, mutten ääneen uskaltanut toivoakaan... Viime sunnuntaina Eckerön KV-näyttelyssä Ducky voitti nartut saaden sen viimeisenkin SERTinsä, CACIBin, VSP:n ja siten myös ainoaksi asetetun näyttelytavoitteemme eli Suomen Muotovalion arvon, jippii! :) Samalla pikkuruinen Dee sai jo toisen ylläri-CACIBinsa putkeen, oho. Tippumassa olevaa turkkia oli juuri ja juuri riittävästi vielä jäljellä lähinnä tahdonvoiman avulla, mutta sehän riittää :P Matkassa mukana meillä oli myös hurmuri-Ramon (C.I.E. V-09-10 MV-10-11 FRV-11 HeW-11 Fireheart Kid Sundance), ja kun se vielä voitti urokset ja oli ROP, meni matka lähes täydellisesti toivomusten mukaan :D Ryhmäkehässä R poimittiin jatkoon, mutta harmi kyllä sijoitus jäi saamatta labukan ollessa ainoa ryhmässä sijoittunut noutaja. Ihan kaikkea ei voi saada. Rampen kanssa oli joka tapauksessa tosi hauskaa päästä kehään - meidän viimeisestä kehävisiitistä yhdessä kun oli kulunut jo pitkä aika, R oli silloin vielä nuorukainen :) R ja D olivat lopulta paikalla olleista kahdeksasta tollerista myös ainoat ERIn saajat, tuomarinmuutoksen jälkeen tuomarina oli tarkka liiketuomari Tapio Eerola. Kiitos Saija luottamuksesta :) Koiruudet olivat rennot ja helpot reissuseuralaiset, joiden kanssa oli ilo matkustaa!

  I only dreamt about it but couldn't have imagined it to happen... Last Sunday at Eckerö INT dog show Ducky won bitches and received her last CAC, CACIB and BOS and therefore gained the only showgoal that I had for her: Finnish Champion, jippie! :) And my tiny girl even got her second CACIB in row, what a surprise. She had just enough coat left still at the show althoug she had been dropping it quite a lot. We also had lovely Ramon (C.I.E. W-09-10 WW-10-11 FrW-11 HeW-11 Fireheart Kid Sundance) with us and when Ramon won the males and became BOB, the trip was close to perfection! :) R was chosen to finals in the FCI8 but in the end a labrador was the only retriever that got a group placement. I still had so much fun with Ramon in the ring, it had gone already some years since we had been inside the ring together, he was a young guy at that time :) Ramon and Ducky were the only tollers to get Excellent, the judge was Finnish judge Tapio Eerola. Thank you Saija for trusting us with your boy :) Both dogs were very easy to travel with, it was such a fun trip!



FI MVA TK1 TK2 BH Allydor's Powerful Bowl of Beauty "Ducky" :)



Ducky ja Ramon (Fireheart Kid Sundance)



Eckerö INT 30.9.2012: BOS Ducky and BOB Ramon.
Asennoissa ehkä toivomisen varaa, mutta lieventävänä asianhaarana, että jouduin kuvaamaan ilman avustajaa - lukuunottamatta juuri sivummalle lentänyttä tennispalloa ;)



10.9.2012  Cajon lapset 9 vuotta! Cajo's puppies 9 years!

Cajon ja Pirpanan lapsoset täyttävät tänään JO 9 vuotta! Onnea Jaffa, Ida, Emma, Teddy, Pyry, Veera ja Osku! Useammasta pennusta en ole pitkiin aikoihin enää kuullut, joten jos koirien omistajat vierailevat sivuilla, niin kuvia ja kuulumisia olisi edelleen tosi hauska saada - pistäkäähän sähköpostia! :) Idaa kävinkin taas kesällä moikkaamassa ja Jaffan kuulumisia saan myös seurailla, ihanissa perheissä kumpikin :)

Cajon ja Pennyn pennut täyttivät heinäkuussa nekin jo 7 vuotta. Ja 5 kuukauden kuluttua Cajon ja Nekun pennut viettävät 11-vuotissynttäreitään! Eihän siitä nyt vielä niin montaa vuotta ole, että ne olivat ihan pieniä pörröturkkeja... vai onko? ;)

  Cajo and Pirpana's children have their 9th birthday today! Congratulations Jaffa, Ida, Emma, Teddy, Pyry, Veera and Osku! I visited Ida at her home this summer and have had the possibility to follow also Jaffa's life :)

Even Cajo and Penny's puppies became already 7 years old in July. And after 5 months Cajo and Nekku's puppies will have their 11th birthday! It wasn't so long time ago that they were just small fluffy puppies... was it? ;)



Cajo ja Pirpana in love heinäkuussa 2003, olivat ne söpikset :)
Cajo and Pirpana in love in July 2003, so cute they were :)


3.9.2012  Duckylle NOME-B ALO3, Tervakoski KV SERT, VSP, CACIB - Ducky 3rd prize in Retriever-B Hunting test & CAC, BOS, CACIB at Tervakoski INT

Kahden viikon sisään mahtui kiitettävästi aktiviteettia: 3 NOME-starttia ja näyttely. Ekasta nomekokeesta alo3, Tollereiden mestaruusnomesta jäi käteen pyöreä nolla, sekä Kiharakerhon lahjoittama kiertopalkinto "Ennen kuin Cup", jonka myöntämisperusteet taisivat olla jotakuinkin, että annetaan koiralle, joka oli tekemässä hienoa suoritusta kaikki mahdollisuudet käsissään, ennen kuin... jotain yllättävää tapahtui. Ketutus todella oli melkoinen ja on yhä, tästä en ehkä toivu ikinä ;) Viime lauantaina Raaseporin starttipaikka saatiinkin sitten yllättäen edellispäivänä ja 24 tuntia myöhemmin oltiin jo startattu. Kokeen tehtävät olivat vähintäänkin vaikeimmasta päästä suhteutettuna siihen, millaisia asioita ja millaisissa maastoissa me ollaan harjoiteltu. Veteen ja maalle tulleessa kakkosmarkkeerauksessa maa-alueen riistana oli alli, jollaisella ei oltu koskaan treenattu. Ducky kävi sen kuitenkin sieltä talteen poimimassa onnistuen (utuisella mielikuvalla mutta itsenäisesti tehtävän kuitenkin suorittaen), mistä olen tosi iloinen, sillä edelleenkään meillä ei paljoa noista kakkosista ole kokemusta ja tehtävä oli monelle koiralle vaikea :) Tulokseksi ALO3, johon tuosta kokeesta olen kyllä tyytyväinen, vaikka ei Ducky ihan oma itsensä vikassa kokeessa ollutkaan. "Työhaluinen, hyvin riistaa käsittelevä koira. Ohjataan hillitysti. Palkintosijaan vaikuttaa pienet puutteet eri osa-alueilla." Mini-Dee piti itsensä hienosti kasassa ja täysin äänettömänä jokaisessa kokeessa toimien kuuliaisesti yhteistyössä, joten tästä on erittäin hyvä jatkaa :) Vielä sille pitäisi opettaa niitä kakkosmarkkeerauksia ja piiiiitkiä vesiohjauksia.

Loputtomalta tuntunut varasertiputkikin katkesi vihdoin Tervakoskella kaksi viikkoa sitten, jolloin hollantilaistuomari ihastui kovin "täynnä elämää" olevaan Duckyyn sijoittaen sen PN-1:ksi, VSP:ksi ja vihdoinvihdoinvihdoin saimme sen tokan sertin! Kaupanpäällisiksi saimme vielä CACIBinkin, vaikka kyllä meille se pelkkä sertikin olisi riittänyt ;) Saa nähdä, kuinka monta vuotta sitä kolmatta sertiä nyt sitten saadaan metsästää ;)

  In two weeks time Ducky has participated in three Retriever B Hunting tests and a show. From Retriever B tests she has gotten a 3rd prize, 0 and a 3rd prize. She was completely quiet, working in excellent co-operation in every test and after these tests I'm sure she will get that 1st prize, after some more experience in those looooong water directions and dubblemarkings :) What comes to shows she finallyfinally got her 2nd CAC after all those res. CACs! ;) The judge from the Netherlands totally fell for Ducky and placed her as best bitch at Tervakoski INT'll show. As a best bitch she even received a CACIB and finally BOS even though we would have been compeletely happy with just the CAC ;) "3 years. Full of life. Very nice type. Lovely shaped feminine head. Balanced angulations. Very nice body. Bone fitting her size. Excellent coat and tail. Moves very easy and with drive. Excellent tail carriage in move."

Let's see how many years we'll be hunting for the last CAC ;)



19.8.2012  Duckylle ekasta NOME-kokeestaan ALO3 - Ducky 3rd prize in her first Retriever-B Hunting test

Eka NOME-startti on takanapäin ja tulostakin tuli kolmospalkinnon verran :) Duckyn arvostelu löytyy täältä. Yleisvaikutelma oli: "Pirteä, reippaalla vauhdilla töitä tekevä koira. Hyvä riistankäsittelijä. Palkintosijaan vaikuttaa puute paikallistamiskyvyssä." Harmillisesti kakkosmarkkeerauksen epäonnistuminen tiputti palkinnon, mutta Ducky sai tuomarilta kiitosta täysin hiljaisesta työskentelystään, työskentelyinnostaan ja otteistaan :) Se oli kautta kokeen kuuliainen ja olin siihen kyllä tosi tyytyväinen. Kakkosmarkkeerauksia on treenattu ihan liian vähän, joten itseään saa kyllä osittain syyttää. Ducky oli hieno <3

  Ducky and I participated in our first Retriever-B hunting test with the result 3rd prize in beginners class. More about the test here. More text will follow later... :) "Lively dog, that is working with rapid speed. Good at handling the game. The limitation of localizing capability impacts on the prize." Love her, she always does her best and was completely silent through the test <3 More training!





15.8.2012  Ducky Helsinki KR:ssä PN-2 & VA-SERT - Ducky BB-2 & RES.CAC at Helsinki all breed

Viimeisiä viedään - vuoden viimeisiä näyttelyitä siis :) Osallistuimme Duckyn kanssa Helsingin kaikkien rotujen näyttelyyn sunnuntaina. Pieni Dee pärjäsikin varsin kivasti tuloksella KÄY ERI/1, SA, toiseksi paras narttu ja vara-serti. Kyllä, taas vara-serti - voisi jopa sanoa, että aika tasaista, sillä kolmesta viimeisimmästä näyttelystä on tullut vara-serti ja yhteensä tämä oli sitten kuudes ;) Ala kohta epäillä, että mulle ei kehässä annetakaan kuin vara-sertejä, sillä lauantaina kävin handlaamassa Raision kaikkien rotujen näyttelyssä meidän treenikaveri-Inton ja Intonkin kanssa saatiin jälleen vaaleansinistä ruusuketta :D Jospa sitten vetskuissa valioiduttaisiin - tai sitten ei, mutta toivossa on hyvä elää... ;) Paljon onnea Raisiossa leivotuille uusille MVA:ille Aavalle ja Rasmukselle (jee!) sekä sunnuntain ROPille Ramonille ja VSP:lle! :) Ai niin ja myös D:n sisko Perle Norjassa sai 2 viikkoa sitten toisen VA-SERTinsä, onnea Bodil!

  On Sunday I and Ducky travelled to Helsinki to participate in Helsinki all breeds' dog show. Litte D did very nicely by receiving Excellent and CQ with the 1st placement in working class and eventually becoming 2nd best bitch with Res. CAC. Yeah, one more res. CAC - the 4th reserv of his year and altogether the 6th one :D No can do, it is starting to look like the dogs I handle are only given those light blue rosettes in the ring because on Saturday I handled our training friend Into in the tollerring in Raisio and even Into received one more res.CAC :) Perhaps we'll aim for the veteran champion title instead... ;) Big congratulations for Aava and Rasmus who became champions on Saturday in Raisio and the BOB (Ramon) and BOS of Sunday! :) Almost forgot... two weeks ago also Ducky's sister Perle in Norway got her 2nd Res. CAC, congratulations Bodil!


Ducky


Taivas varjele, mikä sieltä tulee... Sieltä tulee kuudes vara-serti! ;)


Ducky



13.7.2012  Ducky 3 vuotta! - Ducky 3 years old!

Reilu viikko sitten, 5. heinäkuuta, Ducky täytti jo 3 vuotta :) Aika on mennyt niin nopeasti! Niin kauan, kun tuota pentua odotin... Vaan on se kaiken vaivan ja odotuksen arvoinen ollutkin! Tuon koiran kanssa ajatukset menevät niin yksiin, se osaa lukea mun eleitä useimmiten kuin avointa kirjaa, ja nykyään itsekin osaan lukea sitä kohtalaisesti :) Suurempaa kultakimpaletta en olisi voinut saada :) Onnea Ducky! Vähitellen pieni D alkaa muistuttaa aikuista koiraa ulkoisesti ja saada sitä paljon puhuttua massaa. Hitaasti hyvä tulee ;)

Myös Cajon kolmas pentue täytti vuosia eilen, joten suuret onnittelut Alice (Duckyn emä), Tilly, Nellie, Stella, Nemo, Castor ja Sagittarius 7-vuotissynttäreiden johdosta! Tilly on jatkanut menestyksekästä tokoiluaan ja sijoittunut kesäkuisessa "Skärgårds cupissa" hienosti sijalle 2/24 AVO1-tuloksella ja 184,5 pisteellä. Onnea Siv!

  A bit over a week ago Ducky turned 3 years old, on the 5th of July :) Time flies! I waited for her for such a long time but she definitely has been worth waiting! Very often I feel like she can read my thoughts like an open book and nowadays even I can read her quite well :) I couldn't have gotten a more precious and lovable dog, congratulations Ducky! She is starting to look more like an adult dog now, slowly but surely and that's good ;)

Even Cajo's 3rd litter had their 7th birthday yesterday. Congratulations Alice (Ducky's mom), Tilly, Nellie, Stella, Nemo, Castor and Sagittarius! Tilly has continued her success in obedience rings and with 184,5 points and a 1st prize in class II she was placed as 2nd out of 24 dogs in "Skärgårds cup" for some time ago. Congratulations again Siv!



17.6.2012  Cajon tytär Tilly ROP, RYP-1 ja BIS-4 Avestan KV-näyttelyssä!! Ducky VA-SERT & PN4 Helsinki KV:ssa -

Cajo's daughter Tilly BOB, BIG-1 and BIS-4 at INTERNATIONAL Show in Avesta!! Ducky Res.CAC & BB-4 at Helsinki INT





Ekana upeaakin upeammat uutiset: Cajon ja Pennyn tytär "Tilly" SE U(u)CH SE JVA PMV-11 LP1 LP2 Allydor's Utility Cheerful voitti lauantaina Avestan Kansainvälisessä näyttelyssä tollereissa ROPin, CACIBin ja teki tollerihistoriaa voittamalla sitten vielä FCI ryhmä 8:n ensimmäisenä tollerina Ruotsissa!! :) Mikä onni, että Siv oli sateesta huolimatta lopulta jäänyt ryhmäkehiin. Sunnuntaina Siv ja Tilly palasivat paikalle osallistumaan Best in Show -kehään. Myös tuolloin sade oli ollut raju ja koirat eivät kauaa ehtineet olla näytillä - riittävästi kuitenkin, sillä Tilly teki uudelleen historiaa napaten BEST IN SHOW-4-sijoituksen Inttinäyttelyssä! Siten Tillystä tuli korkeimmin Ruotsissa sijoittunut tolleri kautta aikojen :) Suuren suuret onnittelut Siv!! :) Kunpa olisin voinut olla paikalla! Ihastelin Tillyä hirmuisesti jo pentulaatikossa mutta ihan tämmöistä ei ehkä silti olisi osannut odottaa ;) Tilly on Duckyn äipän sisko ja Cajon viimeisestä pentueesta.

Kotimaassa Ducky käväisi Helsingin KV:ssa pahimmassa kaatosateessa ikinä ja nappasi käyttöluokan voiton sekä jälleen VA-SERT kera PN-4-sijoituksen plakkariinsa ;) Se on selvästikin viehättynyt vaaleansiniseen... Puolentoista kuukauden sisällä ollaan käyty viisi näyttelyä ja niistä kolmessa Ducky on saanut vara-sertin. Yhteensä niitä onkin sitten kerääntynyt jo viisi kappaletta. Toivottavasti kuudes kerta toden sanoo ;) Ducky voitti käyttöluokan ja sijoittui lisäksi PN-4:ksi paras narttu -luokassa. Se sai Pekka Teiniltä niin kauniin arvostelun:

"Tasapainoinen, kauniilla rotutyypillisellä päällä varustettu narttu. Sievä nartun pää ja ilme. Hyvät linjat rungossa ja hyvä eturinta. Hyvät kulmaukset ja raajojen vahvuus. Hieno pitkä häntä. Turkissa hyvä laatu. Kaunis syvä väri. Käyttäytyy upeasti tänään!"

Näyttelyn jälkeen käytiin vielä moikkaamassa Cajon toista tytärtä Idaa sekä agilitaamassa Paulan ja Yolan kanssa Helsingissä, kotona oltiinkin sitten vasta kymmenen jälkeen illalla. Mahtava päivä! :) Suurkiitos Paulalle myös (oikeasti) korvaamattomasta assistenttiudesta näyttelyssä ja muutenkin kivasta päivästä ;) Tämän päiväisen jälkeen niin vaatteet, reppu ruusukkeineen ja papereineen, koira kuin koiran häkkikin olivat kuin meressä uineita. Onnea päivän voittajille!


  First the amazing news: Cajo's and Penny's daughter "Tilly" SE U(u)CH SE VCH NORDW-11 LP1 LP2 Allydor's Utility Cheerful attended an International Show in Avesta, Sweden on Saturday. She won BOB, CACIB and made tollerhistory by winning the whole FCI Group 8 as the first toller in Sweden!! :) What a luck that Siv stayed in the group finals even though it was raining a lot. On Sunday Siv and Tilly returned to the showplace to attend Best In Show final. Even on Sunday it was raining like crazy but they did it - Tilly made again history by winning BEST IN SHOW 4 placement at an International show! So Tilly became the toller with the highest placement all time in show ring in Sweden :) Huge huge congratulations and a million hugs Siv!! :) I so wish I could have been there to share the joy with you! Tilly is an aunt of Ducky's and from Cajo's last litter. I thought Tilly looked stunning already in as a small puppy but I guess no one could see this coming ;)

In Finland Ducky and I attended an International Show in Helsinki in the most horrible rain. Ducky won the working class and gained one more Res.CAC and a BB-4 placement. She obviously likes the lightblue colour too much... ;) During the latest 1,5 months we have attended 5 shows and Ducky has gained 3 x res.CAC. Altogether she has now 5 of them. Hopefully she'll next start fancying the white and blue rosettes finally ;) Ducky got a very beautiful critic from the Finnish judge Pekka Teini:

"Balanced female with a beautiful breedtypical head. Cute feminine head and expression. Nice lines in the body and good frontchest. Good angulations and strength of bones. Nice long tail. Coat with good quality. Beautiful deep colour. Behaves fantastically!"

After the show both me, the dog, the clothes, the papers and rosettes were all wet ;) Never seen such a rainy show day before. But obviously the rain is good... ;) On our Helsinki trip we even went to meet Cajo's daughter Ida from the 2nd litter and to practise agility with Paula and australian shepherd Yola. A super day! :)


Ducky kehässä, kuva: Anna Simola
Ducky at the show ring, photo by: Anna Simola



16.6.2012  Duckylle Ruskon ryhmiksestä VA-SERT - Ducky Res.CAC at Rusko show

Ruskon ryhmikseen László Erdösin (HU) arvosteltavaksi oli ilmoittautunut 24 tolleria. Esitin uroksissa treenikamumme Inton, joka nappasi valitettavankin tutuksi tulleen Vara-Sertin kera PU4-sijoituksen. Onnea Anna! Seuraavaksi sitten se serti ;) Ducky näytteli kolme narttua kattaneessa käyttöluokassa ja sijoittui luokan kakkoseksi saaden SA:n. Vara-serti jaettiin pn-luokan ulkopuolelle ja sen saajaa tuomari pohtikin pitkään ja hartaasti liikuttaen koiria moneen otteeseen kuin olisi oltu isommissakin kisoissa ;) Lopulta "erittäin erinomaisesti" liikkuva Ducky vastaanotti neljännen vara-sertinsä :) Nopeasti pääsin vielä käväisemään rop/vsp-kehässä Caprin kanssa. Onnittelut ROP Reetu ja VSP Capri! Ja tietty Aavalle Sertistä :)

  There were 24 tollers entered in the show at Rusko. At first I got to handle our trainingmate Into in males. Into ended up being BM4 with res.CAC. Congratulations Anna! Ducky was presented also in working class with 2 other bitches and was placed as 2nd in her class gaining CCQ. Since all the BB-placed females, except for the one who won working class, already had at least 3 CACs, we attended the res.CAC competition with the rest of the bitches. The judge did certainly take a good look at the dogs telling the handlers to move the dogs many times etc. ;) In the end the "very excellently" moving Ducky received her 4th res.CAC :) I even got to make a quick run in the Bob-ring with Capri. Congratulations BOB Reetu and BOS Capri! And Aava for CAC :)


Into ja Ducky vara-sertiensä kanssa, taas kerran ;)
Into and Ducky with their res.CACs... once again:)


3.6.2012  Hyväksytty BH-kokeessa :) - Approved BH test :)

Alunperin olin ilmoittanut Duckyn Mölleriin (mölli-NOME) tälle päivälle. Kun se sitten harmittavasti aloitti kuitenkin juoksunsa, päädyin perumaan osallistumisen, vaikka kovin harmittikin, koska juuri Mölleriä silmälläpitäen oli kuitenkin treenattu koko kevät :( Juoksunarttu vapaana hakuruudussa ei vaan tuntunut järkevältä idealta, eikä myöskään oikeudenmukaiselta tilanteelta koiraa kohtaan. Vaan kun suunnitteilla oli jossain vaiheessa kesää joka tapauksessa käydä BH-koe, sain yhtäkkisen idean yrittää kääntää onnettomuuden onneksi - käydä BH-kokeessa sitten nyt jo! Extempore otin yhteyttä viikonloppuna järkättävän kokeen järjestäjään ja päästiin vielä mukaan, koska ilmottautumisia oli tullut niin vähän. Tänään Ducky suoritti siispä hyväksytysti BH-kokeen Porissa tuloksella PAKK1, kiva synttärilahja mulle :) Sääilmiöt olivat tänään aika jännittävät; tuulenpuuskia 7 metriä sekunnissa ja ajoittaisia rankkoja sadekuuroja muutenkin viileässä säässä. Ekojen koirakoiden suoritusta katsellessa mietin mielessäni, että penteles, tulipas taas valittua (epä)onnistuneesti tosi tiukka tuomari ;) Olin nimittäin katsomassa BH-koetta viikko sitten ekaa kertaa ja silloin arvostelu oli todella paljon löysempää, mielestäni tosin aivan liiankin löysää. Sen sijaan tämänpäiväisessä kokeessa ei löysäilty, vaan arvostelu oli varsin tiukkaa. Vähän alkuun kauhistuttikin, miten tullaan selviämään. Kuudesta koirakosta kaksi hylättiin. Esim. Duckylla maahanmeno + luoksetulo tipahti heti "hyvään", koska se tuli suoraan sivulle, muuten ko. suoritus oli kuulemma kaikinpuolin mallisuoritus. Muuten sen arvosanat vaihtelivat hyvästä erinomaiseen. Myös liikenneosuus oli erittäin perusteellinen. Kaupan pihasta lähtenyt kävelyreitti oli n.300 metriä pitkä ja kaikki mahdolliset häiriöt (jopa humalainen hoipertelija kaupan edessä :D) oli mahdutettu reitin varrelle. Oli kyllä tosi hienoa, että järjestäjät olivat oikeasti panostaneet järjestelyihin, eikä tuomari myöskään ilmaiseksi päästänyt läpi. Ducky sai tottelevaisuusosiosta tämänsuuntaiset kommentit: "Iloisesti työskentelevä koira, sillä on intoa. Se tottele halukkaasti käskyjä." Ohjaaja tosin sai vähän noottia täyskäännöksistään, mutta hei, ainakin muistin ne pitkät, puuduttavat kaaviot ja askelia tuli otettua vähintäänkin riittävä määrä :D Samalla heräsi ajatus siitä, että voisiko sinne PK-puolelle kuitenkin koittaa, vaikka Ducky pieni onkin; tuomarin mielestä voisi. Mietitään... Nyt kuitenkin keskitytään ensin siihen NOMEen tämä kesä. Juoksujen loppumista jo innolla odotellen ;)

  Since Ducky is in heat and we couldn't (or I didn't find it wise) participate in the huntingt test in which I had entered her for this weekend, I contacted a working dog club that was arranging a BH test this weekend. It turned out that there would still be place in the test and that we could attend regardless of the heat. It was quite a bad weather: cold and windy 7 m/s and raining. Ducky passed the test with the result PAKK1, BH :) One needs to pass the test to get a right to compete in working trials in Finland. The test includes two parts. The part A includes almost the same tasks as in working trials competition's obedience part (with some differences), like two very long heelings and a long lying down with disruption (approx. 6 to 10 minutes long). The part B tests how the dog behaves in traffic and when left alone in traffic etc. The judge commented in the end that Ducky is "A happily working dog that is enthusiastic and willingly takes the commands from her leader."



23.5.2012  TOKO 189 p. KP ja sij. 1 --> TK2 - Obedience 189 p. HP and 1st placement -> TK2

Viimeiset avoimen luokan tokoilut käytiin eilen Forssan pussikoirien kokeessa. Ekaa kertaa jännitti tokokokeessa ihan kauheesti! Siten hetkellisesti jopa liikkeestä maahanmenon yhteydessä unohdin, pitikö koira jättää istumaan vai ottaa mukaansa, mutta liikkurin käskyjä mielessäni hetken kelattuani päättelin tilanteeseen passelin käskyn olevan "seuraa" ;) Suoritus ei ollut sieltä kauneimmasta päästä meidän työskentelyä, mutta saatiin kasaan kuitenkin 6 x 10 ja kokonaispisteiksi 189/200 sekä kunniapalkinto ja sijoitus 1. seitsemän koiran luokassa :) Sijoitus tuli kyllä ihan yllärinä, sillä kaikki koirat näyttivät tosi taitavilta kehän ulkopuolella harjoitellessaan, eikä meidän suoritus minusta tuntunut ihan nappiin menevän. Nyt on kuitenkin taas yksi välietappi käytynä ja koulari TK2 taskussa :) Avoimesta luokasta jäi käteen kolme KP:ta ja kolme kokonaisvaikutelman kymppiä, mistä olen tosi iloinen! Ennen kaikkea jäi kuitenkin käteen se fiilis, että Ducky on oikeesti kiva ja varsin luotettava kisakoira. Se tekee iloisesti töitä :) Vaikka en täysin tyytyväinen vikaan kokeeseen ollutkaan, niin toisaalta positiivisiakin juttuja löytyi; nytpä koira ei ennakoinut muuten yhtään, vaan kuunteli erinomaisesti vain mun käskytystäni - edistystä siis viiden päivän takaiseen kokeeseen ja taas paljon ajatuksia jatkotreenejä varten :) Eilen tehtiinkin viimehetken ennakointitreeni ja naurettiin aivan katketaksemme Duckylle, jonka ilmeet olivat näkemisen arvoiset, kun asiat eivät menneetkään niin kuin se oli mielessään laskeskellut :D Seuraavaksi kohti voittajaa! Hitaasti, mutta varmasti ;)

  The last competition in obedience class II was in Forssa. For the first time I was very nervous before our turn and even forgot for a while what we were doing during the test ;) But in the end we however got 6 x 10 and altogether 189/200 point, a HP and 1st placement out of 7 dogs :) So now she has got the title TK2. We managed the get 3 x HP from class II and 3 x 10 from general impression which makes me very happy :) Most of all I anyway learned that Ducky is a nice and realiable competition dog.




18.5.2012  Eka agilitystartti - First agility competition

Hullua on helppo yllyttää, joten kun kisaamaan alettiin, niin lähdettiin samantien myös korkkaamaan agilitykisaura epävirallisiin kisoihin ;) Ducky kisasi medeissä ja sijoittui luokan kakkoseksi. Olen tosi tyytyväinen sen suoritukseen, mutta en valitettavasti voi sanoa ihan samaa omastani - rikoin koiran linjan tosi pahasti ja juoksin käytännössä sen päälle, josta johtuen tuli kiellosta 5 virhepistettä ;) Hienosti koira kuitenkin korjasi, eikä karannut A:lle, jolle itse olin sitä virheellisesti viemässä. Hyvää suorituksessa oli Duckyn kontaktit ja se, että suoriuduimme 18 esteen radasta, joka oli yli kaksi kertaa pidempi (vaikkakin helppo) kuin mitä olemme treeneissäkään koskaan tehneet :) Huonoa oli oma ohjausvirheeni, jonka totaalisen typeryyden tajusin vasta videolta ;) Hauska eka startti joka tapauksessa! :) Onnea voittajille!

  Ducky and I have been to our first agility competition (unofficial) today :) Ducky was great and I'm super pleased with her! Unfortunately I can't be as pleased with myself, I did a very stupid mistake and almost run over my dog so we got 5 faults ;) Without the mistake we woulda-coulda-shoulda even won but now we got a 2nd placement :) It was a lot longer course than what we have trained. A fun start! :) Congratulations to winners!


Arkistokuva: Ducky 10 kk vanhana.


17.5.2012  Turussa TOKO AVO1 KP sij. 1 - 1st prize HP 1st placement in obedience

Tänään käytiin taas tokoilemassa avoimessa luokassa Auran nuuskujen kokeessa Turussa. Tulokseksi 182 pistettä, kunniapalkinto ja luokkavoitto suuressa 12 koiran luokassa :) Kokeen tulossaldo jäi muutoin aika laihaksi, sillä Ducky oli valitettavasti lopulta ainoa ykköstulokseen yltänyt koira avoimessa luokassa. Olosuhteet (sateinen sää ja märkä maa) luultavasti häiritsivät ainakin osaa koirista. "Lätäkköliina" eli suoeläin (rakkaalla lapsella on monta nimeä) kuitenkin oli kuin kotonaan ja suoritti innokkaasti saaden neljä kymppiä, joista yksi yleisvaikutelmasta: "Koiraa ohjataan kauniisti ja se tottelee iloisesti ja mielellään". :) Otus tosin kuvitteli olevansa vähän liiankin fiksu, sillä se meinasi suorittaa muutaman liikkeen jo liikkeenohjaajan käsky-sanasta ;) Pistemenetykset tulivatkin lähinnä osittaisista ennakoinneista.

  Today we competed in class II in obedience again. The result became 182 points and HP and with that results Ducky also won the big class of 12 dogs :) She got 4 x 10, one of them from general impression - she was working with a happy attitude :) Some minor beauty faults did drop the points though ;) She obviously thinks she is too clever and was about to perform some of the tasks already when the ring director said "command" so the points dropped mainly because of that ;)



7.5.2012  Rauma KR:ssä PN3 ja VARA-SERT - BB-3 and Res.CAC at Rauma all breeds' show

Lauantaina 5. toukokuuta suunnattiin Raumalle kaikkien rotujen näyttelyyn pidettyämme 9 kuukautta taukoa Suomen näytelmistä. Käyttöluokan narttuja oli tällä kertaa paikalla kaksi ja yhteensä tollereita 19 kpl. Tuomari Linda Volarikova Slovakiasta osoittautui hyvin tarkaksi ja asialliseksi tuomariksi tutkien jokaisen koiran aina hampaiden määrästä hännänpäähän asti. Ducky voitti käyttöluokan ERI:llä/SA:lla ja PN-luokassa vei tutun PN-3-sijoituksen saaden taas yhden VARA-SERTin kokoelmiinsa :D Jospa ne puuttuvat kaksi aitoakin sieltä vielä... :) Kiitos Annalle, Liisalle ja Intolle kyydistä!

  On Saturday the 5th we headed to Rauma all breeds' show after having a break of 9 months in Finnish shows. There were altogether 19 tollers and 2 working class females. The judge Linda Volarikova from Slovak turned out to be very detailed in her evaluation and checked every dog carefully through and even counted the teeth. Ducky won working class with Excellent and CCQ and in best bitch competition she ended up as 3rd Best Bitch and got one more Res.CAC to add to her collections :D Let's hope that we'll get those 2 missing "real" CACs soon too... :) Thanks to Anna, Liisa and Into for company!


Käyttöluokkalaiset vara-sertien metsästäjät Into (BH Höpöhännän Kevät-Into) ja Ducky, niin lähellä mutta niin kaukana ;) kuva: Anna Simola


2.5.2012  TOKO AVO1 193,5p KP :)- Ducky 1st prize in Obedience class II with HP :)

Viime lauantaina eli 28.4. käytiin uusintatokoilemassa Tampereella ja tällä kertaa suoritus oli Duckyn näköinen; tulokseksi 193,5 pistettä ja KP (ja sijoitus 2.) avoimesta luokasta ja sitä myöten kilpailuoikeus voittajaluokkaan! :) Tuomarina ollut Pirkko Bellaoui oli todella tiukka arvostelussa, joten irtopisteitä ei kellekään jaeltu ja jokainen ohjaajankin virhe-ele laskettiin, mikä tietysti kuuluukin tokon luonteeseen. Pisteitä osaa sen vuoksi kuitenkin itsekin tällä kertaa todella arvostaa ja tulivatkin pienoisena yllärinä :) Me oltiin taas tiimi :)

Viikonloppuna myös Duckyn komea Vincent-veli (A. Powerful Sparkling Star) nappasi SERTin ja VSP-sijoituksen näyttelyssä Ruotsissa :) Paljon onnea, Agneta!

  Last Saturday we took part in an obedience test in class II and this time the result became 193,5 / 200 points with HP and 2nd placement and therefore right to compete in class III :) The judge was very strict in her evaluation and certainly noticed every mistake (and that's what competing in obedience is actually all about) so this time I really appreciate every single one of the points :) We were a team :)

On Sunday Ducky's brother Vincent (A. Powerful Sparkling Star) took CAC and BOS at a dog show in Sweden :) Huge congratulations, Agneta!



3.2.2012  Ducky Paras alo-luokan TOKO-Tolleri 2011 - Ducky Best Obedience Toller 2011 in class I

Meiliboksiin kolahti viesti, että Novascotiannoutajat ry palkitsee Duckyn Vuoden 2011 parhaana alokasluokan TOKO-TOLLERIna :) Kivaa, tästä on hyvä jatkaa! Vähitellen pitäisi alkaa katsella uusiakin kisoja! Lisäksi Ducky tuli kolmanneksi vuoden TULOKAS-Tolleri-kisassa, vain 6 pisteen erolla voittajaan :)

  We got informed that Ducky will be awarded as "Best Obedience Toller 2011 in class I" by the Finnish Toller Club :) Very nice! Soon it's time to head to new competitions! Ducky also became 3rd in TOP NEWCOMER toller competition, only 6 points behind the winner :)